RA Mental Management Tavastia

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Koulu-
tukset

 

Kuukauden Rita 98 (4.1.2018)                                        (här på svenska)

OLEMME UTELIAITA LUONNOSTAMME

Ihminen on luonnostaan tutkija. Aivomme on niin rakennettu, että tarvitsemme koko ajan jotakin uutta, samalla kun myös haluamme hallita olemassaoloamme. Meillä on syntymästä asti sisäänrakennettuna vietti oppia ja ymmärtää, miten maailma ympärillämme toimii. Ajatellaanpa vaikka lapsen kaikkia miksi-kysymyksiä. Ja kuinka kiehtovia olivatkaan kaikki seikkailukirjojen salaiset kammiot ja käytävät, jotka toivat ratkaisun johonkin hankalaan tilanteeseen.

On tosiasia, että jos emme olisi luonnostamme uteliaita, olisimme kuolleet sukupuuttoon jo kauan sitten. Olemme kautta aikojen keksineet yhä uusia selviytymiskeinoja ja kehittäneet loputtomasti uusia tekniikoita yksinkertaisista työvälineistä nykypäivän maailmanlaajuiseen digitalisointiin.

Molekyylibiologi John Medina väittää, että emme todellakaan kasva irti tästä uuden oppimisen tarpeesta koko elämän aikana. Päin vastoin, se tuottaa meille koko ajan niin paljon iloa, että siihen syntyy riippuvuus. Eräs toinen tutkija, Martha Burns, esittää, että oppiminen aktivoi aivoissa samoja palkitsemiskeskuksia kuin huumeet ja pelit. Uudelle tasolle pääseminen tietokonepelissä erittää aivoissa samaa hyvää oloa tuottavaa dopamiinia kuin peliautomaatit ja huumaavat aineet. Se, että myös tunne jonkin uuden oppimisesta saa aikaan samanlaisen euforisen tunteen, on kyllä mahtava juttu!

Jos onnistumme antamaan itsellemme tai jollekin, jota opetamme tai ohjaamme, tunteen siitä, että saa tai voi oppia jotakin uutta, kehittyy siitä kaikin tavoin hyödyllinen riippuvuus. Samalla pääsisimme myös eroon kahdesta isosta yhteiskuntaa vaivaavasta ongelmasta: kiinnostuksen puutteesta kärsivistä koululaisista ja oppilaiden huumeiden käytöstä. Tämä on tietenkin yksinkertaistus, mutta se antaa tukea tieteellisille havainnoille, joiden mukaan oppilaat ’syttyvät’ suurista haasteista ja ilosta siitä, että he pystyvät ratkaisemaan ne kovalla työllä. He haluavat kokea uusia asioita ja ponnistella. Näyttää siltä että tähän saakka käytetyt motivaattorit kuten kannustus ja palkitseminen eivät toimi. Kannustaminen ei tuota tätä oppimisen hurmaavaa tunnekokemusta ja palkitseminen puolestaan häiritsee sisäistä motivoitumista.

Carmine Callo, joka on analysoinut perusteellisesti ’Ted talkseja’, sanoo, että me oppimisen suuren ekstaasin ohella huumaannumme myös uusien näkökulmien löytämisestä, arkipäivän asioiden näkemisestä uusista näkökulmista ja yllättävistä uusista tavoista käsitellä vanhoja ongelmia.

Jotta saisimme osallistua siihen todella palkitsevaan seikkailuun, jonka oppiminen ja uusi tapa ajatella suo meille, tarvitaan lähinnä sitä, että ryhdymme toimeen uusien haasteiden suhteen, yritämme katsoa ympärillemme uusin silmin, ja että uskaltaudumme mukaan tilanteisiin, joissa on mukana uusia, erilaisia näkökantoja omaavia ihmisiä. Jotta saisimme osamme elämän seisovasta pöydästä, sanoo napatutkija Ben Saunders, meidän on kerta kaikkiaan pakko mennä mukavuusalueemme ulkopuolelle.

Uusi vuosi on hyvä tilaisuus ohjata elämää vähän uusille raiteille. Minälaisia uutuuksia siis aiot tuoda omaan uuteen vuoteesi 2018? Miten olet aikonut päästää sisäisen mestarisi irti?

 

Kuukauden sitaatti:

Älä anna muiden sammuttaa sisäistä valoasi vain siksi, että se häikäisee heitä. - Tuntematon

Pelko ei ole vihamiehesi. Se on kompassi, joka näyttää alueet, joilla sinun pitää kasvaa. - Tuntematon

Kuukauden kirjavihje:

Carmine Gallo: Talk Like TED (2014)


 

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi