RA Mental Management Tavastia

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Koulu-
tukset

 

Kuukauden Rita 82 (helmikuu 2016)                 (här på svenska)

ONNITTELE ITSEÄSI ONGELMISTASI

Palatkaamme takaisin väärin ymmärrettyyn positiivisen ajattelun ideaan, jonka lanseerauksesta on jo lähes 50 vuotta. Siinähän ei suinkaan ollut kyse siitä, että ongelmat ratkeavat kunhan vain ajattelee positiivisesti. Että kunhan vain on iloinen ja ajattelee eteenpäin, kaikki kyllä järjestyy.

Norman Vincent Peale kehottaa meitä arvostamaan jokaista vastaantulevaa ongelmaa, koska se saa meidät käyttämään ajatuskapasiteettiamme sen ratkaisemiseksi ja pitää meidät elossa. Ainoa paikka, missä ei ole ongelmia, hän sanoo, on hautausmaa. Hän muistuttaa meitä vanhasta sanonnasta, että jos Jumala haluaa antaa meille lahjan, hän käärii sen ongelmaan. Muistamme myös viisaan miehen vastauksen ongelmien painamalle kävijälle: " En voi auttaa sinua yhdessäkään 34 ongelmastasi. Sen sijaan pystyn auttamaan sinua 35. ongelmassasi, jota et ole itse huomannut. Nimittäin siinä, että kuvittelet, että sinulla ei saisi olla niitä 34 ongelmaa. Sitten meillä on vielä General Motorsin toimitusjohtaja, jolla oli seinällä juliste, jossa luki näin: " Älä tuo minulle menestyksiäsi, ne heikentävät minua. Tuo minulle pulmasi, ne antavat minulle voimaa."

Tavallisimmat ongelmat eivät ole juurikaan muuttuneet aikojen kuluessa: stressi ja turhautuneisuus, ylipaino ja liika alkoholi, parisuhde, työasiat, perhe ja murrosikä, sisäiset ja ulkoiset konfliktit, riittämättömyyden tunne ja alemmuudentunne… Listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Ongelmia on siksi, että ne saisivat meidät ajattelemaan, käyttämään tervettä järkeä, jota meille on suotu.

  1. Alkuperäisen positiivisen ajattelun mukaan meidän pitää ensiksi määritellä ja tarkentaa ongelma.
  2. Sen jälkeen meidän kannattaa etsiä siihen liittyvää luotettavaa tietoa.
  3. Sitten pilkomme ongelman pienempiin osiin. Joka ongelmalla on heikko kohtansa, on vain etsittävä, kunnes löytää sen. Siihen keskitymme kunnes se on eliminoitu. Samalla yleensä koko muu ongelma ratkeaa sen mukana.

Positiivinen ajattelu on siis mieluummin tehokasta ajattelua ja systemaattisuutta. Käyttämällä ajattelukoneistoamme ja ponnistelemalla ymmärtääksemme ongelman luonteen ja ytimen ja toimimalla sitten sen pohjalta voimme ratkaista ongelman toisensa perään ja samalla kehittyä ja tulla vahvemmiksi ja viisaammiksi.

Vielä yhtä edellytystä vaaditaan, mikä tulee esiin sekä kirjallisuudessa (esim. Linnunradan käsikirjassa liftarille) että eräänlaisena sananlaskuna: "Don’t Panic!". Älä panikoidu! Ota rauhallisesti! Jos kiihdymme, ajattelu ei toimi, vaan tunteet ottavat vallan ja ne puolestaan voivat viedä meidät minne tahansa. Sen jälkeen ongelmamme on luultavasti moninkertaistunut. Joskus riittää tietoisuus sen tärkeydestä, että pitää pysyä rauhallisena, mutta usein tunnekuohun kuriin saattamiseen ja ajattelukoneiston palauttamiseksi uudelleen toimimaan tarvitaan aktiivista ja säännöllistä rentoutumista.


Kuukauden sitaatti:


Muuttamalla sekä fysiologiaasi että fokustasi saavutat tilanteen vaatiman mielentilan
– Anthony Robbins

Kuukauden kirjavihjeet:

Norman Vincent Peale: Sen teet mihin uskot, 2009 (You can if you think you can, 1974)
Anthony Robbins: Notes from a Friend (1996)

 

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi