RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Koulu-
tukset

 

Kuukauden Rita 60 (11.12.2013)                      (här på svenska)

KUINKA RAKENTAA ELÄMÄNSÄ?

Se mitä uskot tapaa toteutua – hyvässä ja pahassa. Eräs selitys tälle on, että toimit enemmän tai vähemmän alitajuisesti sen mukaan mitä uskot, ja niin toteutat sen. Joidenkin tutkimusten mukaan ryöstetyksi tulemisen todennäköisyys jollakin asuntoalueella kasvaa, jos uskot, että joudut ryöstetyksi siellä. Ilmeisesti muutamme käyttäytymistämme jollakin tavoin, joka houkuttelee ryöstämiseen. On olemassa myös sellainen tutkimus, jossa opettajalle uskoteltiin, että joku matematiikassa heikko oppilas olisi erityisen lahjakas. Opettaja ilmeisesti jotenkin siirsi tämän luulonsa oppilaaseen, joka parin kuukauden päästä ylitti itsensä, ymmärtämättä syytä siihen. Meille on myös tuttu Fordin sitaatti ’Luuletpa osaavasi jotain tai et, olet oikeassa’.

Voi myös olla niin, että luulet jonkun asian olevan jollakin tietyllä tavalla, vaikka se ei olekaan. Voit luulla, että joku työkaverisi on oikea porsas, vaikka hän oikeasti olisi kuinka mukava tahansa. Mutta sinä näet vain sellaista, mikä viittaa sikamaisuuteen tai tulkitset kaiken, mitä hän tekee sellaiseksi. Tai olet esimerkiksi saanut jostakin päähäsi, että jossakin liikkeessä on todella hyvä palvelu, vaikka liike saisi kuinka paljon valituksia tahansa eri puolilta. Mutta sinä tulkitset kaiken oman kokemuksesi perusteella, mikä voi usein olla iso etu.

Maailma vaikuttaa siis olevan sellainen, miksi sinä sen uskot. Tulet luultavasti löytämään kaiken, mitä tahansa etsitkin. Mitä siis haluat löytää rakentaessasi omaa elämääsi? Millaisia aineksia siis tarvitset rakennusprojektillesi?

Ennen muuta tarvitset rakennustarvikkeita ja työvälineitä: puuta, laastia, työkaluja, maalia, pensseleitä jne. Mitä nämä edustavat sinun elämässäsi? Energiaa tai voimaa, jolla jaksat ryhtyä toimeen, tyydytettyjä perustarpeita, kuten ruokaa, lepoa, liikuntaa jne.

Sitten tarvitset tiettyjä sääntöjä tai malleja, joiden mukaan rakennat ja maalaat. Millaiset säännöt palvelevat työtäsi? Miten koodaat ympäristösi, mihin seikkoihin päätät kiinnittää huomiota? Miten suunnittelet aikataulusi ja sen sisällön? Mitä päämääriä sinulla on tekemisellesi? Mitä syitä sinulla on esimerkiksi siivota? Koska on perjantai? Koska tulee vieraita? Koska nautit ympäristösi siisteydestä? Koska se on tärkeää elämänkumppanillesi? Koska nautit siivoamisesta? Koska haluat saada järjestystä sisäiseen sinääsi laittamalla ympärilläsi olevan järjestykseen? Koska ..? Riippuen syistäsi siivoat eri tavoin ja käytät siihen eri määrän aikaa. Sama sopii myös työntekoon. Mikä antaa suurimman hyödyn pisimmälle tulevaisuuteen? Miten suunnittelet tekemistesi lomaan riittävästi lepoa ja rentoutumista?

Ja sinun täytyy myös tarkastaa ajatuksesi. Ajatuksen voima tulee sen merkityksestä sinulle. Onko tämä ajatus sinusta tärkeä ja auttaa sinua eteenpäin? Vai onko se täysin yhdentekevä? Vai viekö se sinulta elämänhalun ja toimintavoiman? Jos ajatuksestasi ei löydy mitään rakentavaa, on paras antaa sen raueta tai hypätä pois sen kyydistä. Ajatuksesi nimittäin vaikuttavat siihen, millaiseksi rakennuksesi muotoutuu. Jos ajattelet pelokkaita ajatuksia, tulee rakennelmastasi pelottava, jos ajattelet romanttisia ajatuksia, antaa rakennus romanttisia elämyksiä, hauskat ajatukset saavat rakennuksen vaikuttamaan hauskalta. Rakennus on projektio meidän sisimmästämme, ja jos emme pidä siitä, voimme ensiksi yrittää katsoa sitä ystävällisenä, jännittävänä, hauskana tai jollakin muulla haluamallamme tavalla, ja ruveta sitten käyttäytymään näkemämme mukaisesti. Jos tämä säätäminen ei auta riittävästi, ei mikään estä tekemästä kokonaan uutta rakennusta.

Michael Neill sanoo, että niin kauan kuin ajattelet, että elämäsi rakentuu ulkopuolellasi, koet itsesi uhriksi. Heti kun otat itse vastuun elämäsi ja kokemustesi rakentamisesta, otat itsellesi aseman oman elämäsi asiamiehenä.


Kuukauden sitaatti:
”Ei siinä ole mitään järkeä, sanoi Alice, eihän sitä voi uskoa mahdottomiin asioihin.”

”Uskallan väittää, vastasi kuningatar, että et ole harjoitellut kovin paljoa. Kun minä olin sinun iässäsi, harjoittelin puoli tuntia päivässä. Joskus kävi niin, että uskoin jopa kuuteen mahdottomaan asiaan jo ennen aamiaista.”         Lewis Carroll: Alice i Underlandet

Kuukauden kirjavihje:
Kaikki kirjat, jotka on kirjoittanut Michael Neill


 

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi