|
Kuukauden Rita 115 (6.5.2020) (här på
svenska)
 ONKO
TARPEEN JÄTTÄÄ TYÖT TÖIHIN?
Koska en ole nähnyt juuri missään asetettavan
kyseenalaiseksi sitä, että työ ja vapaa-aika pitää erottaa
toisistaan, minun täytyy kai tehdä se itse.
Keskustelu työn ja
vapaa-ajan välisestä ristiriidasta vaikuttaa vähän
teennäiseltä. Kuin yrittäisimme poistaa konfliktia, jota ei
ole. Ajankäyttö on varmaan ongelma useimmille meistä, mutta
aiheutuuko se juuri siitä, että meillä on työajatuksia
vapaa-aikana? Työskentelisimmekö tehokkaammin ja voisimmeko
paremmin, jos pystyisimme vetämään tähän selvän rajan?
Usein parhaat ideat
syntyvät juuri silloin, kun puuhamme jonkin kokonaan muun
kuin työn parissa. Kovin moni ei ole käskystä luova
työaikana. Työpäivä on niin täynnä erilaisia
rutiinitehtäviä, että siinä on harvoin aikaa uutta
luotaaville ajatuksille tai edes sen miettimiselle, miten
työtehtävät voisi suorittaa fiksummin.
Hans Selye, ’stressin keksijä’, työskenteli aamusta iltaan
eikä hänellä ollut mitään tarvetta mihinkään erityiseen
vapaa-aikaan. Kirjassaan ”Stressi” hän kuvaa, miten työ ja
vapaa-aika nivoutuvat saumattomasti yhteen, kun työn kokee
mielekkääksi.
Mihály Csíkszentmihályi
tukee tätä väittämällä, että luovat ihmiset työskentelevät
keskeytyksettä – ilman, että he oikeastaan tekevät lainkaan
työtä. Tämä ei tarkoita, etteivätkö he pitäisi taukoja ja
rentoutuisi.
Hallinnan tunne
vaikuttaa olevan tässä ratkaisevassa osassa. Karasek ja
Theorell (1990) osoittivat tutkimuksissaan, että kunhan
työntekijä vain tuntee hallitsevansa työtään, hän on
motivoitunut, tuottava ja hyvinvoiva. Mitä mahdollisuuksia
meillä sitten on saavuttaa hallinnan tunne itse, jos emme
saa sitä työnantajalta?
Käytämmekö
mahdollisesti paljon energiaa väärän ongelman
ratkaisemiseen? Mielekkyyden ja hallinnan tunnetta lukuun
ottamatta, voisiko ajankäytön ja hyvinvoinnin ongelman
ratkaista luonnollisemmalla tavalla? Esimerkiksi kaupan
kassalla lienee melko helppoa jättää työn töihin päivän
päättyessä. Jos taas työskentelee esimerkiksi erilaisissa
sosiaalialan tehtävissä, voi työ jäädä pyörimään ajatuksiin
pitkään työpäivän jälkeen.
Emme voi koskaan olla
kokonaan ajattelematta, joten kyse on vain siitä, mikä vie
ajatuksemme. Luultavasti sellainen, mikä on meille syystä
tai toisesta tärkeää. Jotta saamme ajatukset pois työstä,
meidän täytyy suunnata ne johonkin muuhun yhtä tärkeään tai
huomiota vaativaan. Ajatuksien pois sulkeminen ei noin vain
onnistu – meidän täytyy korvata ne uusilla.
Tai sitten hylkäämme
koko konfliktin, jota ei ehkä edes ole olemassa. Eräs
maanviljelijä ilmaisi asian joskus aikanaan näin: ”Eikö ole
parempi, että teen sunnuntaina töitä pellolla ja ajattelen
Jumalaa, kuin että istun kirkossa ja ajattelen peltoa?”
Kun minulla itselläni
oli kauan sitten silloin tällöin vapaa aamupäivä (lapset
olivat koulussa ja työt alkoivat vasta iltapäivällä),
horjuin kahden vaihtoehdon välillä: teenkö kotitaloustöitä
vai keskitynkö opintoihini. Joskus tein haluttomasti kodin
askareita ja ajattelin lukemattomia kirjojani, väliin luin
hajamielisesti ja ajattelin tekemättömiä kotitöitä. Kunnes
törmäsin opiskelumenetelmään, jossa vuoroteltiin 17 minuutin
opintojaksoa ja 5 minuutin taukoa (pomodoro-menetelmän
tavoin). Täydellistä! Nyt pystyin opiskelemaan tehokkaasti
17 minuuttia (se tuntuu pitemmältä kuin luulisikaan), jonka
jälkeen tein 5 minuuttia kotitöitä (viidessä minuutissa
ehtii uskomattoman paljon: tyhjentämään ja täyttämään
tiskikoneen tai pesukoneen, sijaamaan vuoteen, laittamaan
tavaroita paikalleen, pyyhkimään pölyjä, yms.)
On selvää, että meidän
täytyy vuorotella rasitusta ja palautumista, mutta se ei ole
sama asia kuin että yritämme väkisin ravistaa työasiat pois
mielestämme kyetäksemme hallitsemaan vapaa-aikaamme. Jonkin
torjuminen on hyvin paljon energiaa kuluttava prosessi.
Kuukauden inspiraatiolähde:
Amy Brann: Make Your
Brain Work (2020)
|