|
Kuukauden Rita 106 (2019) (här på
svenska)
 AIVOJEN
PALKITSEMISJÄRJESTELMÄ TARVITSEE UUSIA TULOKSIA
Aivojen palkitsemismekanismi näyttäisi olevan se tekijä,
mikä pitää meidät liikkeessä. Palkintojen puute passivoi
meitä, kun taas toistuva palkitseminen aktivoi. Liian runsas
palkitseminen näyttää kuitenkin johtavan inflaatioon ja
menettävän tehonsa.
Aivojen palkitsemisjärjestelmä muodostuu neljän erillisen
alueen synkronoidusta aktiivisuudesta: nucleus acumbens,
ventral tegmentum, medial septum ja amygdala. Kun ne yhdessä
aktivoivat dopamiinisuihkun, meissä syntyy ”minä olen hyvä”
-tunne. Tämä tunne yhdistyy nopeasti otsalohkossa (frontal
lobe) siihen käyttäytymiseen, joka laukaisi reaktion.
Siitä syntyy halu kokeilla samaa käyttäytymistä uudelleen.
Tällä järjestelmällä on valtava voima ja sen avulla opimme
uusia tapoja ja käyttäytymisiä. (Malmström, 2011, 92-93).
Kehittymisessä on luultavasti kyse juuri tarpeesta saada
aivojemme palkitsemiskeskukset aktivoiduiksi. Tiedämme
hyvin, että eläisimme edelleen kivikautta, ellei meissä
olisi tätä ihmiselle ominaista kehittymisen tarvetta.
Samalla vastustamme myös automaattisesti muutoksia,
erityisesti jos ne tuovat mukanaan mahdollista lisääntynyttä
energiankäyttöä. Elimistömme on ohjelmoitu pysymään hengissä
niin energiatehokkaasti kuin mahdollista. Siihen tarvitsemme
ilmeisesti sopivasti uutta ja sopivasti vanhaa ja
turvallista.
Sen seurauksena etsimme koko ajan, enemmän tai vähemmän
tiedostamattomasti, jollakin tavalla palkitsevia
aktiviteetteja. Kyse voi olla ihan mistä tahansa, sudokun
tai ristisanatehtävän ratkaisemisesta, mobiilipelistä tai
pasianssista, autotallin siivoamisesta tai kasvien
kasvattamisesta, hyvistä arvosanoista tai
urheilusuorituksista, tai että voi viivata yli jonkin asian
tehtävälistaltamme. Tärkeintä on, että se laukaisee aivoissa
dopamiinisuihkun, mieluiten useita sellaisia lyhyin
väliajoin. Tietysti meillä voi myös olla pitkän tähtäimen
suunnitelmia, mutta tien niiden toteutumiseen tulee olla
lukuisien pienempien dopamiinisuihkujen reunustama.
Aivot siis antavat palkinnon toteutuneesta tuloksesta, mutta
eivät ulkoisista kannustimista, kuten lahjat tai
palkintomatkat tai muu vastaava.
Jotta eläisit haluamasi laista elämää, kannattaa miettiä,
millaiset pienet tulokset juuri sinun aivosi tunnistavat
palkitseviksi. Jollekin on palkitsevaa voida vetää yli rivi
tehtävälistalta, toisesta ruksata liikuntasuorituksia,
kolmannelle askelmittarin iso päivälukema ja neljännelle
jokin ihan muu. Joskus voi olla todella vaikeaa saada aikaan
palkitsevia tuloksia, esimerkiksi kun haluamme päästä
perillä odottavaan lopputulokseen (hyvä kunto, läksyt tai
puhdas koti), mutta emme lainkaan pidä matkasta sinne.
Silloin saattaa baby steps -menetelmä toimia hyvin. Aloittaa
jostakin pienestä, saa siitä pienen dopamiinisuihkun, ja
sitten vain jatkaa eteen päin ilman, että on sen suuremmin
suunnitellut askelia etukäteen.
Entä sitten töissä? Me voimme todellakin hyvin siitä, että
olemme aktiivisia ja ponnistelemme! Kehomme on luotu olemaan
aktiivinen ja aivomme osallistumaan. Haluamme tuntea
kuuluvamme johonkin, tulla otetuksi huomioon ja
tarpeelliseksi. Haluamme olla hyödyllisiä ja käyttää
kykyjämme täysipainoisesti. Haluamme saada aikaan tuloksia
ja nähdä, mitä olemme saaneet aikaan.
Se on se mikä antaa meille työn iloa.
Jotta työpaikka
saisi juuri sellaisen henkilökunnan kuin se tarvitsee,
täytyy sen siis löytää tavat tuoda näkyville työntekijöiden
henkilökohtaiset ja työyhteisön yhteiset tulokset, niin että
kaikkien palkitsemiskeskukset pysyvät aktiivisina.
Kuukauden sitaatti:
Elämä on
elämistä varten, ei loputonta analysointia. Liika
itsetarkkailu voi tehdä sinusta saamattoman ja
itsekeskeisen. – Richard Templar
Kuukauden kirjallisuusvinkit:
Richard Templar: The Rules of People (2017)
Frederic Laloux: Lyhyet youtube presentaatiot
|