Viestini
Esittely
Palvelut
Eväitä
elämälle
Kuukauden
Rita
Ota
yhteyttä
Koulu-
tukset
|
Palvelut
MITÄ ON NLP?
NLP:n perustajat ovat Dr. Richard
Bandler, matemaatikko, tietokoneohjelmoija ja
psykoterapeutti, sekä Dr. John Grinder, kielitieteilijä.
Teoreettisesti NLP perustuu systeemiteoriaan,
informaatioteoriaan, konstruktivismiin, tekoälytutkimuksiin,
kielitieteeseen ja kognitiivisen psykologian ideoihin.
Taustafilosofeja ovat mm. Alfred Korzybski ja Gregory
Bateson. NLP ei mallina sitoudu mihinkään psykologiseen
teoriaan, vaan tarjoaa joukon tekniikoita, työkaluja, joiden
arvon määrää niiden tehokkuus.
NLP sai alkunsa 1972, kun John Grinder, silloin
lingvistiikan professori Santa Cruzin yliopistossa
”University of California” ja Richard Bandler, saman
yliopiston psykologian opiskelijana, yhteistyössä huomasivat
mielikuvien ja kielikuvien vaikutusvoiman. He saivat paljon
vaikutteita ja ideoita useiden kuuluisien terapeuttien
kautta, tässä mainittakoon Friz Perls, psykoterapeutti,
Virginia Satir, perheterapeutti ja Milton H. Erickson,
hypnoterapeutti. Myös Gregory Batesonilla, brittiläinen
antropologi sekä kybernetiikan ja kommunikaatio- ja
systeemiteorian asiantuntija, oli suuri vaikutus NLP:n
kehitykseen. (O’Connor & Seymor 1998, 18-19; Ojanen 2004,
7-10; Bodenhamer & Hall 2004, xi-xii.) Moni NLP-tekniikka on
Ericksonin prosessien mallittamisen tulos (Bodenhamer & Hall
2004, xii). Richard Bandler on myös hyvin taitava
hypnotisti, joka alussa käytti NLP:tä yhdistettynä
hypnoosiin. Hän huomasi nopeasti, ettei aina tarvita
hypnoosia, vaan että moni tekniikka toimii mainiosti
ilmankin hypnoosia.
NLP perustuu siis pitkälti samanlaiselle ajattelulle kuin
kognitiivinen psykoterapia, etenkin sen konstruktiiviset
suuntaukset: tutkitaan sitä, miten ihmiset rakentavat
ongelmalliset tunteet ja käyttäytymisen mm. omilla
mielikuvillaan ja sisäisellä puheellaan ja miten näitä
tekijöitä muuttamalla myös tunteet ja käyttäytyminen
muuttuvat. NLP on menetelmänä lähellä myös ratkaisukeskeistä
terapiaa siinä, että asiakasta autetaan rakentamaan
myönteisiä tavoitteita ja häntä aktivoidaan etsimään omia,
jo olemassa olevia voimavarojaan. Käyttäytymisterapioihin
kytkentöjä löytyy taas oppimisen lainalaisuuksien
hyväksikäytössä, mm. mallioppimisen hyväksikäyttö ja
ehdollistamiseen perustuvat resurssiankkuroinnit. (Ojanen
2004, 8-9.) NLP:tä hyödytään mm. opetuksessa,
terveydenhoidossa, urheiluvalmennuksessa, myyntityössä,
liike-elämässä ja on tullut tutuksi työyhteisöjen ja
organisaatioiden kehittämisen parissa työskenteleville
(Ojanen 2004, 10; Grönfors & Roos 1997, 56-65).
Lyhyt katsaus taaksepäin voisi olla avuksi, kun pyrimme
sijoittamaan NLP:n ihmistieteiden historiaan. Bodenhamer &
Hall (2004, 322-323) kuvavat ehkä parhaiten NLP:n kehitystä:
"Wilhelm Wund in Germany and his American popularizer,
Tichner, presented a theoretical model that almost invented
NLP with their emphasis on the sensory systems. For Wund and
Structuralism, psychology ought to operate as a ”science
of mind”.
Sigmund Freud mixed ”the hard science” of medicine with the
very ”soft” art of the Id-ego-superego –model to create
psychoanalysis. For him psychology should function as the ”science
of the unconscious”.
John Watson and the behaviorists had a different idea. They
suggested that the inner ”black box” of ”mind” or
”consciousness” didn’t matter in terms of building a
scientific discipline of psychology. So they completely
refocused psychology and designated it as the ”science of
behavior”. Stimulus-Response (S-R) theory sought to
explain human functioning exclusively in terms of
conditioning: ”This stimulus sets off that response.”
Relying heavily upon the original work of Pavlov in Russia,
also Miller was a popularizer of this model.
Then came the information age of computers, cybernetic
systems, the cognitive revolution of George Miller, Galanter
and Pribram. Psychologists began increasingly to argue for
an Intervening Variable between S-R. Edvard Tollman
emphasizes that stimuli are elaborated into a tentative,
cognitive-like map of the environment. And it is
this tentative map, indicating routes and paths and
environmental relationships, which finally determines what
responses, if any, the subject will finally release."
Tänä päivänä ihmistieteet kautta linjan korostavat ihmisen
kognitiota ja mallintamisen ajatusta, kun he työskentelevät
potilaiden/asiakkaiden kanssa. Esimerkiksi professori Antero
Toskalan kirjan ”Pelot ja niiden voittaminen” perusideologia
rakentuu oletukselle, että jokainen on itse omien
kokemustensa aktiivinen rakentaja, eli oman elämänsä
arkkitehti. Hänkin korostaa, että ihminen tulkitsee asioita
ja ilmiöitä aktiivisesti tiettyjen perusulottuvuuksien
pohjalta. Tältä pohjalta jokainen luo koko ajan elämässään
sitä todellisuutta, jonka avulla pyrkii sopeutumaan tähän
maailmaan. (Toskala 1997, 10.)
Lähtökohtana on, että ihminen voi oppia ihmissuhdetaitoja,
voi oppia ajattelemaan uudella tavalla, voi muuttaa
asenteita, voi tiedostaa resursseja yms. NLP on määrittänyt
”the intervening variable between S-R” ns. TOTE-mallina
(Test – Operate – Test – Exit).
"This model provides a flow-chart for tracking human
subjectivity from stimulus to through internal ”processing”
in terms of the human responses of Testing the stimulus
against internal models (plans, expectations, thoughts,
ideas, paradigms), Operating either on the stimulus to alter
it or one’s internal map to alter it, Testing for congruency
or the lack of it, and the Exiting the program."
(Bodenhamer & Hall 2004, 323.)
NLP yhdistää neurologian ja kielen, johon kuuluu myös
ajatukset ja mielikuvat. Muuttamalla ajatuksia ja/tai
mielikuvia muutamme myös tunnetiloja. Eräs tunnetuimmista
limbisen järjestelmän toiminnoista on havaintojen,
mielikuvien, sisäelinten ja ihon aistimuksien, tunteiden ja
tuntemuksien kulkeminen muistin materiaaliksi sen kautta.
Korteksilla, aivokuorella, syntyvät aistimukset ja
mielikuvat kulkevat talamuksen, joka toimii mm. aistiratojen
väliasemana, hypotalamuksen ja aivolisäkkeen (limbisen
järjestelmän osia) kautta kehoon. Hypotalamus ja aivolisäke
muuntavat mielikuvatasoisen kokemuksen viestimolekyyleiksi
(välittäjäaineiksi), jotka välittävät viestin kaikkialle
aina perusaineenvaihdunnan saakka hermosolujen ja
verenkierron kautta. Tällöin on kysymys solutason
oppimisesta, mikä on organismin alkuperäisen oppimisen
muoto. (Lindh 1998, 17; Nienstedt ym. 1999, 513, 533.)
Kun NLP:ssä pyritään muuttamaan erilaisia olotiloja
voimavaraisemmiksi, järjestetään muistettuja rajoittavia
tapahtumia uusiin aistimus- ja miellepiirrekokonaisuuksiin
tai rakennetaan uuden mielikuvan elementtejä sellaiseen
järjestykseen , että se antaa voimavaroja ja toivottuja
tunnetiloja. Minkä tahansa osan elävöittäminen sa koko
kokemuksen rakentumaan tai yhden osan muttaminen saa koko
rakenteen muuttumaan ja tällöin muuttuu myös kokemus. Yhden
piirteen muuttaminen mielikuvassa muuttaa aivoissa
aktivoitunutta hermosoluketjua (Haapasalo 1997, 231).
Käytännön esimerkki:
Henkilön työpaikalla käytettiin siivoamiseen
desifioimisainetta, jonka tuoksu palautti x:lle mieleen
muistot ja kokemukset lähiomaisen sairaalan teho-osastolla
olemisesta ja menehtymisestä. Sairaalassa oli käytetty tuota
samaa puhdistusainetta. Joka päivä työhön tullessaan x:lle
”tarttui pala kurkkuun” ja teki mieli antaa ylen.
NLP-ohjaaja kysyi, että minkälaisena mielikuvana tuo reaktio
x:lle hahmottui, ja x kertoi mielikuvan sisällöstä ja sen
koosta, etäisyydestä ym. Ja hän mainitsi mielikuvan värin
olevan harmaa.
Ohjaaja tiedusteli jonkun mahdollisimman mukavan ja upean
kokemuksen mielikuvaa, ja x kertoi resurssimielikuvansa
olevan kuva kesämökiltä. Kuva on melko suuri, värikäs, se on
melko lähellä se on ikään kuin valokuva ja kuvan taustaväri
on sininen.
Ohjaaja kysyi onko mitenkään mahdollista siirtää tätä
mielikuvan sinistä taustaväriä tuoksumielikuvan
taustaväriksi. Muutaman kuvittelukerran jälkeen se onnistui.
Taustavärin pysyvyyttä harjoiteltiin muutaman minuutin ajan,
ja kun x oli vakuuttunut, että taustaväri pysyy sinisenä
harjoittelu lopetettiin.
Tuoksu ei enää koskaan tämän parikymmenen minuutin
harjoittelun jälkeen aiheuttanut oireita, vaan oli neutraali
tuoksu muiden vastaavien joukossa. (Haapasalo 1997,
231-232.)
Autonominen hermosto ja sisäeritys NLP:n näkökulmasta
Autonominen hermosto on sananmukaisesti juuri autonominen
eikä tahdonalaisesti hallinnassamme. Autonominen hermosto
vaikuttaa suoraan immuunisuojaamme kuten myös elimistön
sisäeritys ja molempia aktivoidaan limbisen järjestelmän
kautta.
Esimerkiksi stressin paineen alla eritämme katekolamiineja,
kortisoleja ja adrenaliineja, jotka estävät immuunisolujen
toimintaa. Immuunisuoja liittyy lähinnä sisäeritykseen ja
rauhasiin ja 1970-lukuun saakka fysiologit luulivat, että
sisäeritys ja hermosto toimivat erillään. Vasta 1974 tutkija
Robert Ader, University of Rochester, School of Medicine and
Dentistry, sai selville, että immuunisolut ottavat viestejä
vastaan hermoista. Aderin kollega, David L. Felten, huomasi,
että tunteilla on voimakas vaikutus autonomiseen hermostoon
ja hän löysi myös millä tavalla autonominen hermosto puhuu
suoraan immuunijärjestelmälle. (Goleman 1997, 166-167.)
Väliaivoissa sijaitseva limbinen järjestelmä on
sisäeritys- ja immuunijärjestelmän lisäksi autonomisen ja
ääreishermoston kautta yhteydessä kaikkialle kehoon,
lihaksiin, ihoon, sisäelimiin, raajoihin ja niiden alueisiin
aivokuorella (Lindh 1998, 57). (Dacher 1993, 17-27;
Nienstedt, Hänninen, Arstila & Björkqvist 1999, 575.)
Kuviossa 24 on pelkistetysti esitetty miten henkilön
stressireaktio voi alkaa ja edetä hermoston, sisäerityksen
ja immuunisuojan yhteistoimintana. Kuvan alkuperäinen malli
löytyy McDermott’n & O’Connor’n kirjasta ”NLP och hälsa”
(1998, 121).
|
 |
Kuvio 1. Kuva hermoston,
sisäerityksen ja immuunisuojan yhteistoiminnasta
stressireaktion seurauksena. Kuvan alkuperäinen malli löytyy
McDermott’n & O’Connor’n kirjasta ”NLP och hälsa” (1998,
121).
Hermosto, sisäeritys ja immuunisuoja toimivat siis yhdessä
ja kääntävät ajatuksemme fysiologiaksi (McDermott & O’Connor
1998, 91; Dacher 1993, 17, 71; N. Hall, March 2001, 1).
Mielikuvien säätämisellä ja sanoilla, jotka synnyttävät
mielikuvia, on siis mahdollista vaikuttaa suoraan
voimavarojen ja tunteiden hallintaan sekä myös
immuunisuojaan ja stressiin. Tällöin ohjelmoimme itsemme
neuro-lingvistisesti.
KIRJALLISUUS
Asikainen, R. & von Harpe, P. (toim.) 1997. Monessa
Mielessä. Jyväskylä: ai-ai, Gummerus.
Bandler, R. & Grinder, J. 1975, The Structure of
Magic I. Palo Alto, California: Science and Behavior Books.
Bandler, R. & Grinder, J. 1976 The Structure of Magic
II. Palo Alto. California: Scinence and Behavior Books.
Bodenhamer, B.G. & Hall, M.L. 2004 (1999). The User’s
Manual For The Brain. Wales, UK Crown House Publishing.
Dacher, E.S. 1993 (1991). PNI, The New Mind/Body
Healing Program. New York: Paragon House.
Goleman, D. 1997 (hardcover edition 1995). Emotional
Intelligence. New York: Bantam Books.
Grönfors, T. & Roos T. 1997. Mitä on NLP. Espoo:
Facile Publishing.
Haapasalo, S. 1997. NLP ja aivot. Teoksessa R.
Asikainen & P. von Harpe (toim.) Monessa Mielessä.
Jyväskylä: ai-ai, Gummerus, 217-248.
Hall, Nicholas. 2001. Stress: A
Psychoneuroimmunological Perspective. An Interview with
Nicholas Hall, Ph.D., M.D. By Joseph R. Dunn, Ph.D.
Psychological Online Journal, Volume II, Number 3
Lindh, R. 1998. Mielikuvaoppiminen. Helsinki: WSOY.
McDermott, I. & O’Connor J. 1998. NLP och hälsa.
Jönköping: Brain Books AB.
Nienstedt,W., Hänninen, O., Arstila A. & Björkqvist S-E.
1999. Ihmisen fysilogia ja anatomia. Porvoo, Helsinki, Juva:
WSOY.
O’Connor, J. & Seymor, J. 1998. Introduktion till
NLP. Jönköping: Brain Books AB.
Ojanen, M. 2004. Terapiastako ratkaisu.
NLP-perustaisen psykoterapian tuloksellisuustutkimus.
Helsinki: Hakapaino.
Toivonen, V-M. & von Harpe, P. (toim.) 1995. NLP
Mielikirja. Kuinka muuttaa mieltään. Helsinki: ai-ai,
Hakapaino.
Toskala, A. 1997. Pelot ja niiden voittaminen. Juva:
WSOY.
|