RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Ajan-
kohtaista

 

Kuukauden Rita 7

HYVIEN IHMISSUHTEIDEN TAITO (här på svenska)

Ihmisten nyt palaillessa vähitellen kesälomiltaan töihin olen kuullut lukuisia syviä huokauksia siitä, miten työ imaisee taas pian niin täysin valtaansa, että ei jää yhtään voimia jäljelle vapaa-aikaan perheen parissa, kotitöihin, harrastuksiin tai mihinkään muuhunkaan. Tuntuu tutulta. On tapahtunut minullekin, että olen katsonut kaihoten kadunkorjaajia kadehtien heidän näennäistä huolettomuuttaan: työpäivän loputtua he voivat jättää kaiken ja mennä kotiin. Heidän kokonaiskuvastaan en tietenkään tiedä mitään.

Huokailija tekee usein työtä ihmisten parissa ja on varmaan monasti tuntenut samanlaista kaipuuta päästä joskus pelkkiin rutiinihommiin, tekemään töitä materiaaleilla, jotka eivät olisi niin henkisesti monisäikeisiä. - Mutta emme me oikeastaan halua tehdä erilaista työtä. Haluamme kaikki muuttaa maailmaa paremmaksi nimenomaan omalla osaamisellamme. Toivomme vain jonkinlaista tasapainoa voimavarojemme ja työtehtävien välille. Haluamme nähdä tuloksia ja tuntea työn iloa, mutta samalla energiaa pitäisi riittää myös työn ulkopuolella olevalle elämälle. Miten se kävisi päinsä?

Kysymys ei ole uusi ja hyviä neuvoja on runsaasti tarjolla. ”Tehokkain tapa tehostaa ajankäyttöä työpaikoilla on parantaa kommunikaatiota”, sanoo yksi. ”Suurin osa ilostasi elämän aikana syntyy onnellisista suhteista muihin ihmisiin, ja suurin osa ongelmistasi tulee onnettomista ihmissuhteista”, väittää toinen. ”People problem” katsotaan yleisesti olevan suurin stressin ja huonon terveyden lähde. Näyttää siis siltä, että sisäinen rauhamme riippuu siitä, miten hyvin tulemme toimeen ympäristömme kanssa. Siksi myös huomattavan iso osa elämänohjeista koskee hyvien ihmissuhteiden kehittämistä ja ylläpitoa töissä ja yksityiselämässä.

Hyvät ihmissuhteet ovat siis kullan arvoisia ja onneksi niiden hallinta on omassa vallassamme. Samalla tavoin kuin omaa kuntoa voi parantaa tai voi oppia laittamaan parempia ruokia, myös omia ihmissuhteita pystyy kohentamaan. Ehdottomasti paras aiheesta lukemani kirja on Dale Carnegien ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa” vuodelta 1936! Siitä otetaan jatkuvasti uusia painoksia ja se sisältää jo suunnilleen kaiken, mitä myöhempi kirjallisuus on asiasta sanonut. Puhumattakaan kaikista johtajankoulutuksista ja vanhempainkursseista.

Muutama vihje riittää yleensä hyvien ihmissuhteiden saavuttamiseen. Esimerkiksi:

Tee itsellesi selväksi, mitä haluat suhteistasi toisiin ihmisiin. Mitä haluat suhteesta työtovereihin, pomoosi, oppilaisiin, asiakkaisiin, lapsiisi, puolisoon, sukulaisiin, ystäviin... Anna sitten sen, mitä haluat näistä suhteista, ohjata käytöstäsi.

Mikä on sinulle tärkeintä, jos syntyy erimielisyyttä? Haluatko voittaa väittelyn? Haluatko purkaa paineita riippumatta seuraamuksista? Haluatko kaikesta huolimatta säilyttää hyvän kontaktin? Haluatko saavuttaa jonkinlaisen yhteisymmärryksen? Vai mikä on sinun päätarkoituksesi? Voit voittaa kaikki kiistat, mutta samalla menettää kaikki ystävät. Ei ole kysymys pelkästään siitä, haluatko olla oikeassa vai onnellinen. Pohjimmiltaan on kysymys siitä, että teet itsellesi selväksi, mikä erimielisyydessä on tärkeintä.

Pyri aina katsomaan asioita toisen näkökulmasta ja kiinnostuksen kohteista käsin. Sillä tavoin löydät oikeat argumentit ja saat hänet avautumaan sinun omille ideoillesi. Olet ehkä kuullut sanonnan: ”Jos osapuolet ovat aina kaikesta samaa mieltä, toinen heistä on tarpeeton.”

Tee toiselle selväksi, että sinulla on korkeita ajatuksia hänestä. Ajattele tutkimuksia, joissa opettaja luuli opettavansa neroja ja sai siten keskinkertaiset oppilaat tuottamaan huipputuloksia. Pidä myös huolta siitä, että vastapuolesi säilyttää aina kasvonsa. Näe syyttämisen ja opastamisen välinen ero. Syytös katsoo taaksepäin, opastaminen eteenpäin. Syytös herättää vastustusta, opastus halun toimia.

-----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden kirja:

Dale Carnegie: Miten saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa (2008)
 
                     How to win friends & influence people (1936)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden sitaatit:

”Pahinta ei ole kaatuminen, vaan makaamaan jääminen.”  Tuntematon

”Ei ole koskaan ollut turhaa saada ihminen voimaan hyvin.”   Anders Haglund
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi