RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Ajan-
kohtaista

 

Kuukauden Rita 32 (1.2.2011) (här på svenska)

MITEN VALITSET YSTÄVÄSI?

Useimmat meistä syntyvät ympäristöön, jossa painotetaan ystäväpiirin merkitystä. Parhaassa tapauksessa löydämme ystäviä, joiden kanssa kasvamme ja kehitymme, ystäviä, joita voimme kunnioittaa ja jotka saavat meidät kunnioittamaan itseämme. Kaikki me tarvitsemme luotettavia ystäviä, joiden kanssa viihdymme, ja jotka uskaltavat osoittaa arvostusta ja iloa, kun meillä menee hyvin. Valitettavasti vain joudumme joskus tekemisiin sellaisten kanssa, jotka eivät pysty suomaan muille hyvää ja siksi tekevät kaikkensa latistaakseen meitä - positiivisessa hengessä tietysti: kai me haluamme vähän rehellistä palautetta...?

On myös olemassa niin kutsuttuja energiansyöjiä, jotka onnistuvat imemään meistä kaiken energiamme ihan huomaamattamme. He vaikuttavat usein vaikka kuinka mukavilta ja antavat itsestään motivoidun ja vilpittömän kuvan. Vasta heidän mentyään havaitsemme, kuinka väsyneiksi tulimme.

Tällaiset ihmiset, jotka latistavat meitä tai varastavat energiaamme, eivät välttämättä ole ilkeitä tai itsekkäitä. He vain noudattavat mallia, jonka he ovat lapsesta asti havainneet toimivan. Siitä tosiasiasta, että he eivät esimerkiksi työpaikalla ole kovin suosittuja, he syyttävät helposti muita, koska on erittäin vaikeaa aikuisena nähdä nämä lapsuudessa vähitellen muotoutuneet mallit. Silti, vaikka he vain olisivatkin omien tiedostamattomien käyttäytymismalliensa uhreja, heillä ei ole mitään oikeutta vaikuttaa ympäristöönsä negatiivisesti. Eikä meillä ympärillä olevilla ole mitään velvollisuutta sietää heitä ja yrittää olla heille mieliksi. Jostain ihmeen syystä, vaikka tiedostammekin tämän, joudumme joskus tilanteisiin, joissa uskomme siihen mitä he sanovat - meistä tai muista - ja missä asetumme heidän tuekseen, koska he onnistuvat vakuuttamaan meille, että se on velvollisuutemme, tai että niin muuten vain kuuluu tehdä.

Tämä ei merkitse sitä, että meidän tulisi ympäröidä itsemme vain iloisilla ja ongelmattomilla ihmisillä. Ei lainkaan niin! Ihminen, jolla on ongelmia, voi saada meidät tuntemaan olomme hyväksi ja pitämään itsestämme ihan yhtä hyvin kuin joku vähemmän koeteltu. Ja luultavasti juuri siitä onkin kyse ystävyydessä ja työtoveruudessa. Että molemmat osapuolet voivat tuntea itsensä hyväksytyiksi ja arvostetuiksi, myös huonoina hetkinä. Että ei tarvitse tuntea itseään tyhmäksi tai riittämättömäksi, vaikka on sattunut ampumaan ohi maalin tai mokannut. Ja täytyy muistaa, että mitä tyytyväisempiä olemme itseemme, sitä myönteisemmin kohtaamme lähipiirimme.

Tässä on lyhyt tsekkauslista, joka voi auttaa meitä puhdistamaan epäterveitä suhteita elämästämme, tai ottamaan niihin etäisyyttä, jos niitä ei voi kokonaan poistaa. Välistähän kyse voi olla tiimistä tai opetusryhmästä. Vapauttamalla itsemme siitä epämukavuudesta, minkä raskas suhde aiheuttaa meille vapautamme voimaa ja energiaa sellaiseen, minkä koemme hyväksi ja tärkeäksi. Mieti siis jotakin tiettyä tilannetta ja kysy itseltäsi:

  • Voinko puhua avoimesti ja rehellisesti siitä, miltä minusta tuntuu ja mitä mieltä olen?

  • Voinko tarvittaessa osoittaa tunteitani tai kertoa niistä?

  • Tunnenko riittämättömyyden tai syyllisyyden tunteita?k

  • Koenko, että minua käytetään hyväksi?

  • Viekö tämä suhde/tilanne minua eteenpäin arjessa ja elämässä?

  • Onko tämä suhde/tilanne todella tarpeen?

----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden sitaatti:

”Sano kenen kanssa olet tekemisissä, niin kerron kuka olet” (Vanha sanonta)

”Et ole koskaan saanut toista ihmistä voimaan turhaan hyvin.” (Anders Haglund)
----------------------------------------------------------------------------------------------

----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden kirjavihje:

Dale Carnegie: Miten saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa
----------------------------------------------------------------------------------------------

 

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi