|
Kuukauden Rita 167 (30.11.2025) (här på
svenska)
VÄSYMYS – SITÄ ON LIIKKEELLÄ Tutkija Mona Mannervuo havaitsi
THL:n arkistoja kaivellessaan, että suomalaiset ovat olleet
väsyneitä aina siitä asti, kun teollistumisen aika alkoi.
Väsymyksen ilmiönä hän pystyi jäljittämään 1800-luvun
lopulle asti. Silloin ei kuitenkaan ollut kyse niinkään
henkilökohtai sesta hyvinvoinnista kuin väsymyksen
aiheuttamasta työtapaturmien riskin kasvusta.
Työnteko on muuttunut vuosien
saatossa enemmän psyykkisesti raskaaksi, etenkin siksi, että
nykyään on jatkuvasti vaikeampaa vetää rajaa työn ja
vapaa-ajan välille. Nykytermein puhutaan uupumisesta ja
loppuun palamisesta kuvaamaan sitä, kun henkinen rasitus käy
liian suureksi. Henkiseen väsymiseen on paljon vaikeampaa
päästä käsiksi kuin ruumiilliseen ylirasitukseen, eikä
työntekijän ole helppo tietää, mihin pitäisi vetää raja ja
antaa aikaa palautumiselle. Edelleen, kuten aina ennenkin,
yksilön itsensä odotetaan kantavan vastuun hyvinvoinnistaan.
Meillä on korkeampi elintaso ja
paremmat edellytykset kuin koskaan ennen voida hyvin.
Elinaika on pidentynyt ja meidät suorastaan hukutetaan
nykyään ’wellness’-informaatioon, jossa painotetaan
riittävän unen, oikean ravinnon ja palautumisen tärkeyttä.
Siitä huolimatta epätoivo ja psyykkinen pahoinvointi vain
kasvaa (ks. A. Väänänen: Mielen aikakausi, 2024 ja kirje
158). Mistähän tämä paradoksi johtuu?
Työtahdin jatkuvasta kiihtymisestä on
oltu huolestuneita vuosikymmenestä toiseen. Näyttää tosiaan
siltä, että nykyinen työtahtimme on rauhallisin, mitä
tulemme koskaan kokemaan. Ei siis ole kovin viisasta jäädä
vain odottamaan, että kyllä se siitä rauhoittuu.
Kuitenkin teemme juuri niin, sillä
emme yksinkertaisesti tiedä, millä keinoin saavuttaisimme
tasapainon työn tavoitteiden ja käytettävissä olevien
resurssien välillä – ja miten löytäisimme yksityiselämässä
tasapainon sen välille, mitä meidän täytyy tehdä ja mitä
haluaisimme. Emme voi sitä tietää, koska elämme kovin
uudenlaista aikaa ja joudumme yhdessä pohtimaan uusia
ratkaisuja. Siihen minulla on tarjolla kursseja ja
seminaareja!
Ehkä saisimme vähän vihiä oikeasta
suunnasta allegorisesta tarinasta kanaemosta ja
hanhenpoikasista, jonka olen esittänyt kirjassani ”100
kirjettä” (kirje 71) ja netissä koutsauskirjeessäni numero
73. Lyhennetty versio menee näin:
Kana poikasineen laitettiin
kanatarhaan ja kettu päästettiin sinne irti. Kanaemo levitti
automaattisesti siipensä ja suojasi poikaset niiden alle.
Sitten tarhaan päästettiin myös hanhenpoikasia. Kanaemo
yritti ottaa nekin heti siipiensä suojaan turvaan ketulta.
Kun tila ei kuitenkaan enää riittänyt kaikille, tilanne
muuttui kanaemolle niin toivottomaksi, että se luovutti
kokonaan. Se jätti niin kananpoikaset kuin hanhenpoikasetkin
oman onnensa nojaan ja pakeni tarhasta yksin.
Tehdäkseni yllä esitetystä yliselkeän
kolmen pointin yhteenvedon: Älä ota liikaa kannettavaksesi,
varaa aikaa johonkin mukavaan, ja tule kurssille.
Kuukauden mietelause
Elämä ei odota. Se vain rullaa eteenpäin ja elät sitä juuri
nyt. Tässä hetkessä. Yhä nopeammin, joten tämä päivä on
hitain, minkä tulet enää koskaan kokemaan. Anders Haglund
Kuukauden inspiraatio
Mona Mannervuo: Väsymyksen
aika, 2025
|