RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Ajan-
kohtaista

 

Kuukauden Rita 15 (27.5.2009) (tässä ruotsiksi)

JUUSTON SEURAAMISEN TAITO

Muutos on ainoa pysyvä olotila, sanotaan, mikä on sinänsä hienoa, varsinkin kun voi aina toivoa, että kulman takana odottaa jotakin parempaa. Kaikki muutokset eivät kuitenkaan ole tervetulleita ja siksi olisi hyvä olla olemassa erityinen suunnitelma niitä kohdattaessa.

Luin juuri uudelleen Spencer Johnsonin pikku kirjan ”Kuka vei juuston” ja havaitsin, että on erityisen huono strategia vain odottaa että juusto tulisi takaisin ja kaikki kääntyisi taas itsestään ennalleen. Juusto ei tule takaisin, vaan se on viety toiseen paikkaan, joka täytyy etsiä. 

Tässä voimme käyttää yritys & erehdys –strategiaa ja ryntäillä sinne tänne toivoen että törmäisimme uuteen juustoon, minkä me myös luultavasti ennen pitkää teemme. Voimme myös tehdä hienostuneempia suunnitelmia juustojahtia varten, ja kun sitten löydämme juuston, voimme olla tyytyväisiä itseemme ja asettua aloillemme uuteen juustopaikkaan. Ja sitten juusto muuttaa taas ja alamme tehdä syvään huokaisten ja vastahakoisesti uusia suunnitelmia. Molemmilla toimintatavoilla on omat hyvät puolensa. Epäjärjestelmällinen etsiminen ei tee meistä liian mukavuudenhaluisia, vaan meidän on helpompi laittautua liikkeelle, kun juusto taas siirtyy, kun taas suunnitelmallinen etsiminen luultavasti säästää aikaa ja vaivaa. Tohtori Spencerin mukaan on olemassa myös se vaihtoehto, että haistelee juustoa riittävän usein, niin että huomaa milloin se on tulossa vanhaksi. Silloin voimme alkaa yhä nopeammin vainuta mistä päin uuden juuston tuoksu tulee ja tulla vähitellen yhä taitavammiksi seuraamaan, minne päin juusto milloinkin siirtyy.

 Joskus saatamme myös tarvita jotakin, mikä auttaa meitä pääsemään irti vanhasta juustokaivoksesta. Vanha koettu menetelmä on, että ensin laitetaan vauhtia aivojen hermoratoihin, jolloin unohdetaan kaikki muu (vertaa sähkösokit), ja sitten koetaan jotakin hauskaa, joka saa meidät hekottamaan ja saa sisimpämme suorastaan kylpemään terveyttä ja energiaa tuovissa hermovälitysaineissa (vertaa positiivinen psykologia). Se saattaa vaikuttaa pinnalliselta, mutta nythän onkin kyse juuri siitä, että pysyy pinnalla! Ja menetelmien tulee silloin olla mahdollisimman yksinkertaisia. Vauhtia rattaisiin saamme esimerkiksi kauhuelokuvista, jännittävistä kirjoista, tietokonepeleistä, benji-hypystä tai viettämällä päivän Linnanmäen kaikkein kauheimmissa härveleissä. Jännityksen huojentuneessa jälkitilassa on helppo nauraa elokuvalle, kirjalle, vitsille, vanhoille kömmähdyksille, hauskoille muistoille jne. Sen jälkeen olet jo valmis haistelemaan aamuilmaa ja uusia juustoja.

Richard Bandler väittää, että useimmat meistä eivät tiedä, että on parempi voida hyvin kuin huonosti, ja että se johtuu siitä, että emme ole kovin hyviä olemaan onnellisia ja voimaan hyvin. Ehkä hänen väitteessään piilee totuuden siemen. Ehkä onkin niin, että oletamme, että elämän tuleekin olla kovaa, ja sellainen uskomus todellakin estää meitä näkemästä automaattisesti elämän valoisia puolia. Ja etsimään juustoa sieltä missä se todella on – sillä hetkellä. Mutta kaikki me, jotka haluamme tulla hyviksi voimaan hyvin, voimme harjoitella seuraavia strategioita:

1.      Hyväksy, että juusto siirtyy
2.      Näe juuston vauhdissa pysyminen seikkailuna
3.      Selviydy seikkailun takaiskuista kauhun/jännityksen ja naurun avulla
4.      Kerää hauskoja muistoja ja arkipäivän iloja

----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden sitaatti:

”Havaitsemalla pienet muutokset aikaisessa vaiheessa sopeudumme helpommin suuriin muutoksiin, jotka tulevat ennemmin tai myöhemmin.”   Dr Spencer Johnson

”Menestys on sitä, että kulkee epäonnistumisesta toiseen kyltymättömällä innolla.”    WinstonChurchill
----------------------------------------------------------------------------------------------

----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden kirjavihjeet:

 Spencer Johnson: Kuka vei juuston? (Who moved my cheese? 1998).
----------------------------------------------------------------------------------------------

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi