|
Kuukauden Rita 157 (6.11.2024) (här på
svenska)
 LIIKAA
STRESSAAVAA PSEUDOTYÖTÄ?
”Jokin on
perusteellisesti pielessä työelämässämme”, sanoo tutkija
Nikolaj Kure Århusin yliopistosta Hufvudstadsbladetissa
22.9.2024. Työelämä tarvitsee rakenteellista ja poliittista
uusajattelua.
Ryntäilemme sinne tänne stressaten ja pseudotyötä
suorittaen, joka ei tuota mitään todellista arvoa
yhteiskunnalle. Moderni työelämä on epärationaalista ja
tehotonta ja siinä on koko ajan meneillään konsulttien
ideoimia muutosprosesseja, vaikka tutkimukset selvästi
osoittavat niiden hyödyttömyyden. Usein ei ole edes
selvillä, mitä ongelmaa ollaan ratkaisemassa.
Otetaan
esimerkkinä vaikkapa jatkuva kokoustaminen, johon monien
työaikaa hukkaantuu, kokouksiin jotka eivät paranna enempää
tuottavuutta kuin kenenkään hyvinvointiakaan. Lääkärit
pakenevat yksityiselle sektorille, kun he eivät ehdi hoitaa
potilaitaan kaikelta kokoustamiselta ja dokumentoinnilta.
Opettajat pettyvät työhönsä tai vaihtavat ammattia, kun
dokumentointi vie kaiken ajan opetukselta. Tutkijat eivät
näe työtään mielekkääksi, kun hallintoon liittyvät asiat
vievät niin paljon aikaa, joka on pois tutkimukselta ja
opetukselta.
Yhä
useammat jäävät sairauslomalle loppuunpalamisen vuoksi.
Samaan aikaan poliitikot kehottavat ihmisiä tekemään enemmän
työtä.
Robert M.
Sapolsky, muiden muassa, esittää, että yritämme löytää
ratkaisuja ongelmiin, joita ei edes ole olemassa. Kirjassaan
”Määrätty” hän selittää, miten monimutkaiset aivomme saavat
meidät toimimaan historiallisista, kulttuurisista,
sosiaalisista ja neurologisista syistä irrationaalisesti, ja
miten käyttäytymisemme sitten muuttuu tavaksi, jota emme
osaa asettaa kyseenalaiseksi. Hän ei anna kovin paljoa arvoa
vapaalle tahdolle. Tekemisiämme ohjaa hänen mukaansa tarve
tulla sosiaalisesti hyväksytyksi ja viiteryhmämme mukaan
toimiminen, amygdalan ja aivojen etulohkon välinen suhde
yhtenä taustatekijänä.
Niin
kutsuttu pseudotyömme jatkuvine muutosprosesseineen
edellyttää jatkuvaa päätöksentekoa monista asioista, jotka
eivät lopulta johda mihinkään. Tätä tehdessä stressivasteet
aktivoituvat jatkuvasti kuvitellessamme, että emme oikein
ehdi mukaan. Emme kykene suhteuttamaan työnkuvaamme
annettuihin resursseihin tai kyseenalaistamaan sen kaiken
hyödyllisyyttä, mitä meille annetaan tehtäväksi.
Sapolsky
puhuu kognitiivisesta rasitteesta, joka syntyy kaikesta
päätösten tekemiseen kuluvasta energiasta. Kun kognitiivinen
rasite kasvaa liian isoksi tai muuttuu krooniseksi,
dopamiinin tuotanto lakkaa, minkä seurauksena kyky tuntea
iloa lakkaa.
Eipä
sitten mikään ihme, että työn tekeminen ei tuota iloa!
Sairaaksi
kirjoittautuminen on luonnollinen seuraus siitä stressistä,
mitä monien mielestä vinoutunut työnkuva kaikkine
kokoustamisineen, hallintotehtävineen ja dokumentointeineen
aiheuttaa. Immuunijärjestelmämme, jota hetkelliset
stressireaktiot vahvistavat, heikkenee nyt kroonisen
kognitiivisen rasituksen seurauksena, mikä lisää erilaisten
infektiosairauksien riskiä.
Muuten,
olemattomista ongelmista puheenollen, meillä on taipumus
medikalisoida täysin normaaleja olotiloja. Se, että voimme
silloin tällöin huonosti, on ihan normaalia. Syklisyys
kuuluu elämään. Jatkuva hyvinvoiminen ei ole ihmiselle
luonnollista. Kuten psykiatri Anders Hansen kertoo
kirjassaan ”Aivoblues” (ks. kuukausikirje 144): On ihan ok
voida välistä huonosti.
Voisimme
siis ehkä kyseenalaistaa vähän useammin, miksi teemme niin
kuin teemme. Ja olla antamatta liikaa merkitystä
tilapäiselle alakulolle.
Kuukauden lähdeviittaus:
Robert M.
Sapolsky: Määrätty 2024
|