|
Kuukauden Rita 147 (3.11.2023) (här på
svenska)
VASTUUTA EI VOI KAUPATA HELPOSTI
Kirjassani 100 kirjettä (kirje nro 76, kotisivullani nro 78)
käsittelin asiaa siitä näkökulmasta, että mistä olemme
vastuussa ja mistä emme. Tyyliin, et ole vastuussa säästä,
mutta kylläkin siitä, miten pukeudut. Nyt tunnen tarvetta
kehitellä edelleen ajatuksia vastuu-käsitteen ympärillä.
Tiedotusvälineissä kuulutetaan tarvetta
ottaa enemmän vastuuta. Työntekijöiden tulisi kantaa enemmän
vastuuta töistään, työnantajan työntekijöistään, lasten ja
nuorten koulunkäynnistään, vanhempien lastensa
kasvatuksesta, kuntoutujan siitä, että elää terveellisemmin,
ja niin edelleen.
Miten niin pitäisi ottaa vastuuta? Tähän
astikaan ei ole auttanut luetella kaikkea, mitä pitäisi
tehdä tai jättää tekemättä. Jo ammoisista ajoista asti
ihmisiä on yritetty saada tuntemaan vastuunsa.
Yhteiskunnassa on aina ollut tarve henkilöistä, jotka
vastaavat siitä, että asiat tehdään oikealla tavalla ja
joita sitten voi syyttää, jos niin ei käy. Ei ihme, jos
vastuu on vaikea kauppatavara! Katsotaanpa
vastuun jakamista ja ottamista vähän tarkemmin.
Ensinnäkin vastuuta ei voi antaa ilman
että se otetaan vastaan. Silloin vastuu muuttuu sen sijaan
tehtäväksi.
Toiseksi on melko turhaa yrittää antaa
vastuu kollektiivisesti kokonaiselle ryhmälle. Ryhmä koostuu
yksilöistä, emmekä voi tietää, onko kukaan ryhmästä aidosti
valmis ottamaan omakseen tehtävän ja siihen liittyvän
työmäärän.
Kolmanneksi vastuu ja valta kuuluvat
yhteen. Vastuu ilman valtaa on pelkkä tehtävä.
Miten ihmiset siis saisi ottamaan
vastuuta?
Jotta työntekijä ottaisi vastuun, hänellä
täytyy olla henkilökohtainen tarve saada asia suoritetuksi.
Tuloksen täytyy näkyä ja tuntua tyydyttävältä. Mikään ei
estä häntä sitomasta toisia ihmisiä tehtävään, mutta
vastuuhenkilönä hänen täytyy olla henkilökohtaisesti halukas
tilivelvolliseksi.
Johtajan vastuu puolestaan on siinä, että
hän antaa sille, joka hoitaa tehtävän, riittävästi
valtuuksia, ja luottaa siihen, että tehtävä suoritetaan – ja
sitten rauhallisesti, päävastuullisena, ottaa vastaan iskun,
jos työntekijä tekee virheen. Se ei ole aina mukavaa, mutta
välttämätöntä, jos haluaa delegoida vastuuta ja siihen
liittyvää valtaa.
Lasten, nuorten ja vanhempien vastuunotto
noudattaa samoja sääntöjä. Onko kyseessä tehtävä vai vastuu?
Vastuuseen kuuluu tietynlaiset valtuudet ja tuloksesta
ollaan tilitysvelvollisia. Vastuun ottamiseen tarvitaan
suunnitelmallista valmennusta, jotta opitaan ymmärtämään,
että asioilla on seuraukset. Oppilaiden paapominen ja
runttaaminen peruskoulun läpi ei juuri rohkaise heitä omaan
vastuun ottamiseen.
Kuntoutuksessakin tarvitaan
perusteellista valmennusta. Kardiologi Outi Haggren sanoo
Hämeen Sanomissa (23.10.2023): kun ihminen saa
sydäninfarktin, häntä hoidetaan tuhansilla euroilla
sairaalassa ja sitten hänet kotiutetaan ja kehoitetaan
ottamaan vastuuta terveellisemmistä elämäntavoista ja
laihduttamisesta. Tämä ei riitä, hän lisää. Useimmat
tietävät jo riittävästi terveistä elämäntavoista, mutta
eivät vain noudata ohjeita.
Haggrenin mielestä elämäntapamuutokseen
tarvittaisiin suunnitelmallista valmennusta, mikä säästäisi
valtavasti hoitokustannuksissa ja vähentäisi turhaa
inhimillistä kärsimystä.. Siksi hän vaatii
elämäntapavalmentajia mitä pikimmiten jo
perusterveydenhoitoon.
Emme yksinkertaisesti voi ottaa vastuuta
sellaisesta, johon meillä ei ole osaamista eikä kontrollia.
Lukuvinkkinä vielä kerran: Jordan B.
Peterson: 12 uutta elämänohjetta (2021) (Beyond Order) |