|
Kuukauden Rita 141 (2.3.2023) (här på
svenska)
QUIET QUITTING, HYVÄ VAI HUONO ASIA?
Käsite ”quiet quitting” esiintyy nyt säännöllisesti lehtien
palstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Siinä on kyse siitä,
että työntekijät vähentävät suorittamisensa minimiin ja
aivan välttämättömään, kun työn vaatimukset alkavat tuntua
ylivoimaisilta. Kun samaan aikaan luemme lehdistä, kuinka
nuorten aikuisten työuupumus on uhka taloudelle (Helsingin
sanomat 27.2.2023), on lähellä ajatus, että ”quiet quitting”
ehkä onkin terve vastareaktio johonkin.
Mutta onko se todellakin jotakin
positiivista? Mihin työn ilo ja omistautuminen silloin
katoaa?
Tiedetään, että kun näemme edes pieniä
positiivisia tuloksia työstämme, aivomme saavat toistuvia
pieniä dopamiinikylpyjä, jotka antavat voimia ja
inspiraatiota jaksaa eteenpäin. Kolme tärkeää motivaattoria
työssämme ovat Mestarillisuus, Itsenäisyys ja Mielekkyys.
Elämämme alkaa tuntua helposti merkityksettömältä, jos emme
voi olla hyödyksi toisille. Moni asia viittaa siihen, että
”quiet quitting” on huono tapa saavuttaa hyvinvointia.
Joskus aikoinaan puhuttiin ”italialaisesta lakosta”, kun
työntekijät protestoivat tekemällä niin vähän kuin
mahdollista, ilman että heitä sai kiinni virkavirheestä.
Jordan B. Peterson sanoo, että ihminen ei
voi olla tyytyväinen elämäänsä ilman että hänellä on joku
korkeampi päämäärä. Jos emme tähtää johonkin, meillä ei ole
mitään, mitä kohti menisimme, mitään korkeampaa arvoa
elämässämme. Työnteon täytyykin tuntua välistä raskaalta.
Peterson lisää, että on ilman muuta helpompaa passivoitua,
mutta silloin elämä muuttuu tyhjäksi ja tarkoituksettomaksi.
Kaikki eivät aina löydä mielekkäitä vapaa-ajan harrastuksia.
Voisiko vaihtoehto passiiviselle ”quiet
quittingille” olla se, että alettaisiinkin aktiivisesti
sopeuttamaan työtehtävät resurssien mukaisiksi. Kukaan ei
vaadi meiltä enempää kuin mitä meidän resurssimme antavat
myöten. Ikävä kyllä kukaan ei pysty kertomaan meille
’ylhäältä päin’, mitkä asiat meidän täytyy tehdä hyvin, mitä
voimme tehdä vähän kuin ohimennen ja mitä voimme jopa jättää
kokonaan tekemättä. Nykypäivän työntekijöillä on hyvä
koulutus työtehtäviinsä ja useimmiten juuri he itse pystyvät
parhaiten arvioimaan omien työsuoritustensa seuraukset.
Johdon tehtävä on asettaa tavoitteet ja
määrätä resurssit. Työntekijän tehtävä on sopeuttaa
työtehtävät resursseihin ja päättää, mikä on oleellisinta ja
sitten yhdessä työtovereidensa kanssa tehdä se. Resurssit
eivät tule koskaan riittämään kaikkeen, mitä haluaisit tai
täytyisi tehdä.
Mitä todennäköisemmin työelämä ei tule
koskaan hidastumaan, päinvastoin tahti tulee edelleen
kiihtymään. Siksi meidän itsemme päätettäväksi lankeaa
ratkaista, mihin suuntaamme voimamme. Tällöin onkin ehkä
kyse jonkinlaisesta ”active quittingista”, jossa karsimme
tietoisesti työtehtäviämme ja jätämme tekemättä sellaista,
mikä ei tue varsinaisen työtehtävän tarkoitusta. Meidän
täytyy myös rakentaa työskentelymme sellaiseksi, että saamme
kokea saavuttavamme tuloksia, ja voimme nauttia sen myötä
tulevista dopamiinikylvyistä. Muodollisen tavoitteen
tarkoitus ei ole välttämättä sen sataprosenttisessa
saavuttamisessa, vaan sen funktio on lähinnä auttaa meitä
organisoimaan ja suuntaamaan resurssejamme.
Lyhyesti sanottuna: - Meiltä
ei vaadita enempää kuin mihin pystymme.
- Työtahti tulee vain kiihtymään ja meidän täytyy itse
karsia työtehtävissämme.
- Meidän pitää yhdessä sopia miten työskentelemme oleellisen
kanssa.
- Kun näemme tuloksia työstämme, jaksamme ja pysymme
innostuneita.
Kuukauden lukuvinkki, vielä kerran:
Jordan B. Peterson: 12 uutta elämänohjetta (2021) (Beyond
Order)
|