|
Kuukauden Rita 140 (31.1.2023) (här på
svenska)
 TERVE
JÄRKI — UNOHDETTU RESURSSI Menemme sinne,
minne historia meitä vie. Emme voi kieltäytyä
tulevaisuudesta ja sen muutosvaatimuksista. Se tarkoittaa,
että meidän täytyy toimia uusilla tavoin ja joskus jopa
keksiä jotain ihan ennen näkemätöntä. Historia ei
välttämättä aina vie meitä mihinkään parempaan, mutta emme
voi silti palata siihen toimivaan vanhaan, koska historia ei
mene taaksepäin.
Vaikka ’historia’ nyt alkaa tajuta, että
ei ole hyvää ajankäyttöä, että lääkäri toimii oman
tehtävänsä ohella myös sihteerinä ja siivoojana, tai että
opettajien työtä hallitsee dokumentointi ja
projektikonsultit, se ei tarkoita sitä, että vanhat
sihteerit tulisivat takaisin tai että kaikista projekteista
luovuttaisiin. Mikään ei kuitenkaan estä sitä, että
’historia’ paketoisi vanhan hyvin toimineen uuteen
kääreeseen.
Se, mikä voisi saada ’historian’
tuottamaan ihan oikeasti toimivia uusia paketteja, on
nykyään valitettavan väheksytty Terve Järki. Tämän päivän
työelämässä ympärillämme ei ole välttämättä idiootteja
(Thomas Erikson), vaan asiantuntijoita; eksperttejä, jotka
pelastavat meidät ottamasta itse vastuuta ja jotka samaan
aikaan tekevät meistä avuttomia ja saavat meidät menettämään
uskon omiin kykyihimme, huolimatta kaikesta saamastamme
koulutuksesta.
Mihin usko terveeseen järkeen sitten
katosi? Verrataanpa tilannetta vaikkapa auton
navigaattoriin. Välistä se johtaa meidät aivan päättömille
reiteille — tai olemattomille teille peltojen keskelle.
Seuraammeko me silti aina orjallisesti tämän ekspertin
ohjeita? Tuskin. Useimmat luottavat luultavasti tällaisissa
tilanteissa terveeseen järkeensä. Siksi, että on pakko.
Kyse on siitä, kuka uskaltaa työelämässä
nostaa päänsä ja vedota terveeseen järkeen?
Luonnollisestikaan päteviä tutkimustuloksia väheksymättä —
ne eivät ole ristiriidassa terveen järjen kanssa, vaan nämä
tukevat toisiaan.
Päänsä esiin pistäminen ei ole helppoa.
Siitä kertovat nämä pari sananlaskua:
”Se naula, jonka pää on ylimpänä, saa
ensimmäiseksi vasarasta” —Japani
”Pisin kasvi joutuu ensimmäisenä viikatteen katkaisemaksi”.
Englanti
Kuitenkin juuri vähän tervettä järkeä
silloin tällöin tarvittaisiin. Ehkä saisimme siihen
tarvittavaa rohkeutta tästä pienestä tarinasta, jonka löysin
Michael Neillin kirjasta Creating The Impossible. Hän
puolestaan oli lukenut sen Benjamin ja Rosamund Zanderin
kirjasta The Art of Possibility. Kaksi
pääministeriä istuu huoneessa ja keskustelee valtioiden
välisistä asioista. Äkkiä huoneeseen ryntää vihainen mies,
huutaa, polkee jalkaa ja iskee nyrkkiä pöytään.
Pääministeri, jonka luona neuvottelu
pidetään, sanoo rauhallisesti: ”Peter, muista sääntö numero
6.”
Peter rauhoittuu välittömästi, pyytää
anteeksi ja poistuu paikalta.
Poliitikot jatkavat neuvotteluaan, kunnes
taas 20 minuutin kuluttua sisään ryntää hysteerinen nainen,
tukka sekaisin ja viittoillen villisti.
Sisään saapunutta ojennetaan
ystävällisesti: ”Maria, voisitko muistaa säännön numero 6”.
Myös hän rauhoittuu välittömästi ja
poistuu anteeksi pyydellen.
Kun sama toistuu vielä kolmannen kerran,
toinen pääministeri ei voi enää pidätellä, vaan lausuu:
”Hyvä ystävä, olen nähnyt paljon tässä maailmassa, mutta en
mitään tämän kaltaista. Voisitko jakaa kanssani salaisuuden,
mikä on sääntö numero 6?”
”Hyvin yksinkertaista”, vastaa toinen
pääministeri. ”Sääntö numero 6 kuuluu: Älä ota itseäsi niin
halvatun vakavasti.”
”Ahaa”, sanoo hänen vieraansa, ”se on
hieno sääntö. Ja voinko kysyä, mitä ne muut säännöt ovat?”
”Muita ei ole”.
Kuukauden lukuvinkki: Jordan B.
Peterson: 12 uutta elämänohjetta (2021) (Beyond Order) |