RA Mental Management Tavastia

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Koulu-
tukset

 

Kuukauden Rita 105 (2019)      (här på svenska)

TOISTUVA VAHVISTAMINEN LUO MOTIVAATIOTA

Edellisessä kirjeessä esitettiin, että motivaatio ja hyvinvointi eivät ole ne tekijät, jotka saavat meidät suorittamaan hyvin työssä tai koulussa. Päinvastoin, hyvä suorittaminen ja tulokset  saavat meidät motivoiduiksi ja voimaan hyvin. Meillä jokaisella on varmaan omia kokemuksia tästä. Kun huomaamme, että jokin puuhamme menee eteenpäin, haluamme jatkaa sitä ja saada sen valmiiksi ja alkaa jonkin vastaavanlaisen tulevaisuudessa.

Ehkä tapetoit, entisöit huonekaluja, kudot, viljelet tai rakennat jotakin. Jotta jaksaisit jatkaa, tarvitset pientä vahvistusta sille, että edistyt. Ulkopuolinen kannustus ei riitä, vaikka se saattaakin olla pieni lisäkannuste. Mutta jos koet, että edistyt, mitkään vaikeudet tai takaiskut eivät pysty lannistamaan sinua. Jatkat päättäväisesti.

Peliteollisuus tietää, miten palkitsevia aivoille nämä toistuvat pienet positiiviset vahvistukset ovat ja sisällyttää tietokone- ja mobiilipeleihin runsaasti sellaisia. Siksi jäämme niin helposti koukkuun peleihin. Puhumattakaan somen peukutuksista!

Porkkanamenetelmä sen sijaan ei ole osoittautunut kovin hyvin toimivaksi lisäämään luovuutta tai motivaatiota. Lupaukset palkitsemisesta ovat huonoja innostamaan ja motivoimaan, olipa palkkio tulossa lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä. Palkitsemisella voi päinvastoin olla ehkäisevä vaikutus. Enemmän tai vähemmän tiedostamattomalla tasolla tulkitsemme tehtävän, mistä meidät palkitaan, joksikin niin tylsäksi, työlääksi tai vastenmieliseksi, että meitä täytyy houkutella suorittamaan se palkinnon toivossa.

Motivaatio riippuu siis lopulta siitä, että saamme toistuvia vahvistuksia sille, mitä teemme. Se on tietysti helpompaa teoriassa kuin käytännössä. Millaista vahvistusta tarvitaan koululaisille, millaista urheilijoille, millaista eri työyhteisöjen henkilöstölle jne.? Emme voi mitenkään loputtomasti venyä sopeutumaan kaikenlaisiin eri persoonallisuustyyppeihin ja niiden toiveisiin. Yksinkertaisinta lienee varmentaa toistuvasti sen, mitä henkilöt tekevät, niin että he tietävät olevansa oikealla tiellä ja suorittavansa oikeita tehtäviä. Riittää vain kommentoida sitä, mitä he tekevät, ennen kuin se on edes johtanut tuloksiin. Sillä tavoin positiivinen energia lisääntyy.
 

Kuukauden sitaatti

”Kaikki mikä laajentaa ihmisen kykyjä ja näyttää, että hän pystyy johonkin, mihin ei uskonut kykenevänsä, on arvokasta.” – Ben Johnson

Kuukauden kirjavihjeet:

Carmine Gallo: Talk Like TED (2016)

Reijo A. Kauppila: Opi ja opeta tehokkaasti (2004)


 

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi