RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Ajan-
kohtaista

 

Kuukauden Rita 18 (7.10.2009)

20 / 80 -SÄÄNTÖ

Näinä säästäväisyyden aikoina voi olla kannustavaa palauttaa mieleen vanha 20/80 –sääntö. Jim Rohnin mukaan on aina olemassa vähintään puoli tusinaa asioita, jotka johtavat ratkaisevaan tulokseen. Ajatus on, että satsaamalla 20 % energiastamme saisimme aikaan 80 % eron elämässämme ja täällä maailmassa. On siis kyse siitä, miten tunnistamme nämä asiat (toimenpiteet, menetelmät, suhtautumistavat, pois sulkemiset ym.), jotka tuottavat niin hyvän tuloksen. Halusimmepa sitten parantaa terveyttämme, taloutta, yksityiselämää tai työelämäämme, voi ero onnistumisen ja epäonnistumisen välillä olla juuri siinä miten sovellamme 20/80 –sääntöä. 

Esimerkkinä voidaan ottaa viljelijän sato syksyllä. Hyvään tulokseen pääsemiseksi riittää yleensä keskittyminen joihinkin tiettyihin tärkeisiin asioihin, jollaisia on kasvualusta, siemen, vesi, sää, ravinteet ja hoito. Ne yhdessä takaavat jo hyvän sadon. Kanki on toinen esimerkki. Sen avulla voimme siirtää kiviä tai muita raskaita asioita, joille emme muuten pystyisi tekemään mitään. 

Toinen vastaavanlainen hyvä sääntö kuuluu, että ”älä tuhlaa maksimaalisesti aikaa asioille joilla on minimaalinen merkitys äläkä käytä minimaalisesti aikaa asioille, joilla on maksimaalinen arvo!” Esimerkkinä ihmisestä, joka on kadottanut otteen siitä, mikä on triviaalia ja mikä tärkeää, olkoon vanhempi joka istuu joka päivä tuntitolkulla television ääressä, mutta leikkii lastensa kanssa kymmenen minuuttia, tai johtaja, joka käyttää päivänsä paperien siirtelemiseen ja vain murto-osan ajasta työntekijöiden kannustamiseen. 

Sama koskee tietysti rahaa. Laitatko rahasi sellaiseen mikä tuo sinulle paremman elämän ja tyytyväisyyttä pitkällä tähtäimellä vai sellaiseen mikä tuntuu hyvältä vain hetken? Ja miten on ruuan ja juoman kanssa? Ravitsemisasiantuntijat puhuvat hekin 20/80 –säännöstä, mutta tässä tosin päinvastoin. Heidän mukaansa voimme halutessamme laittaa sisäämme 20 % epäterveellistä ruokaa kunhan 80 % on sellaista mikä edistää terveyttämme.  

Voimme myös saada hyviä tuloksia aikaan pienellä energialla havaitsemalla tulollaan olevat muutokset riittävän ajoissa ja ryhtymällä ajoissa  pienessä mittakaavassa tarvittaviin toimenpiteisiin. Esimerkiksi, puutarhakalusteet on hyvä viedä ajoissa varastoon ettei niitä tarvitse kaivaa lumen alta – tai ostaa joka kesä uusia kun vanhat on mädäntyneet tai ruostuneet. Ja jos huomaamme että painoa alkaa kerääntyä liikaa, on paljon helpompaa jättää kahvipulla tai iltamakkara ajoissa vähemmälle kuin painia äkkiä viidentoista liikakilon kanssa. Ja jos työpaikalla alkavat muutoksen tuulet puhaltaa, on syytä olla tuhlaamatta energiaa vanhaan, vaan alkaa valmistautua ajoissa uuteen. Puhumattakaan siitä että uhraa vähän aikaa ja vaivaa jonkin tietokoneohjelman opettelemiseen kunnolla, mikä vapauttaa sitten jatkossa valtavasti ylimääräistä aikaa ja energiaa muuhun käyttöön. 

Yhteenvetona:

  1. Mieti mitä sellaista voit tehdä, missä 20 %:n satsauksella saat 80 %:n tuloksen
  2. Käytä aikasi ja rahasi niin, että saat vastineeksi todellakin sellaista elämää mitä haluat.
  3. Kuten Jim Rohn sanoo: älä tuhlaa pois aikaa ja rahaa, vaan investoi ne itsellesi tärkeisiin asioihin.
  4. Lataa kaikki energia uusiin kuvioihin ja jätä vanhat rauhassa taaksesi.

----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden sitaatti:

Liian moni ihminen tuhlaa rahaa, jota he eivät ole vielä ansainneet ostaakseen tavaraa, jota he eivät oikeasti halua, tehdäkseen vaikutusta ihmisiin, joista he eivät edes pidä. - Will Smith
----------------------------------------------------------------------------------------------

----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden kirja:

Jim Rohn: 7 Strategies for Wealth & Happiness (1996)
----------------------------------------------------------------------------------------------

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi