RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Ajan-
kohtaista

 

Kuukauden Rita 17 (20.9.2009)

HYVÄKSY MATALAN ENERGIAN KAUTESI

Olipa kerran kerjäläinen, joka istui aina samalla vanhalla laatikolla. Kerran eräs ohikulkija pysähtyi ja kysyi, minkä päällä hän oikein istui. Ei se ole mitään erikoista, vastasi kerjäläinen, vain vanha laatikko. Ei mitän, mitä kannattaa tutkia lähemmin. Kun mies edelleen intti, kerjäläinen avasi laatikon – ja huomasi suunnattomaksi hämmästyksekseen, että se oli täynnä kultaa. - Eckhart Tolle

Kursseilla ja kirjoissa puhutaan paljon päämäärien asettamisen tärkeydestä ja siitä miten niihin pääsee nopeimmin. Siksi voi olla hyvä tuoda välillä esiin sen, että myös päämäärättömät jaksot elämässä ovat tärkeitä, ja että tietyt päämäärät ovat saavutettavissa vain silloin kun ei kiinnity liikaa tulokseen. Viktor Frankl esitti, ettei menestystä, yhtä vähän kuin onnea, voi jahdata, vaan niiden täytyy olla jonkin seurausta.

Robin Sharma kertoo kirjassaan ”Munkki joka möi Ferrarinsa” tarinan pojasta, joka suoritti pitkän matkan kysyäkseen mestariltaan, kuinka kauan kestää ennen kuin hänestä tulee yhtä viisas kuin tämä. ”Viisi vuotta”, kuului vastaus. ”Mutta entä jos teen työtä kaksin verroin kovemmin”, kysyi poika. ”Silloin se kestää kymmenen vuotta”, vastasi viisas. ”Mutta jos opiskelen joka päivä aamusta myhään yöhön”, yritti poika. ”Silloin se kestää viisitoista vuotta”, sanoi viisas mies. ”Miksi”, hämmästyi poika, ”kestää kauemmin saavuttaa päämäärä, jos työskentelen kovemmin?” ”Siksi”, vastasi mestari, ”että jos tuijotat koko ajan toisella silmällä maalia, sinulla on vain yksi silmä, joka ohjaa sinua matkalla”. ”Kaikki mihin pyrit, tulee kyllä luoksesi, kun vain valmistaudut ja odotat”.

Joskus on siis parasta vain antaa kuljettaa itseään eteenpäin kuin lehti tuulessa – vaihtelevilla tuulennopeuksilla. Tarvitsemme silloin lähinnä vähän kykyä ohjailla, jos tuulenpuuska uhkaa puhaltaa meidät kokonaan pois hyvivoinnistamme ja sellaisesta, mitä arvostamme korkealle.

Eckhart Tolle painottaa kirjassaan ”The Power of Now”, että on oma aikansa matalalle energiatasolle ja omansa korkealle. Energiasyklin pituus voi vaihdella muutamasta päivästä vuosiin. Suurten syklien sisässä on pieniä syklejä. Näitä syklejä vastaan taistelemisesta voi olla seurauksena jopa sairastuminen. Varsinkin matalan energian vaiheen hyväksyminen on keskeistä, koska se on tärkeä vaihe kun täytyy tuottaa jotakin uutta. Meidän on kuitenkin valtavan vaikea hyväksyä matalan energian vaihetta, minkä vuoksi elimistömme jopa joutuu ottamaan välistä rajut toimet käyttöön ja ysinkertaisesti pysäyttämään meidät sairastumalla, niin että meidän on pakko hidastaa ja ladata välillä pattereita.

On kyse siitä, että oppii erottamaan toisistaan elämän ja elämäntilanteet. Että identifioituu elämän kanssa, ei elämäntilanteiden. Voisi hyvin puhua elämästä ulkoisena muotona ja sen sisältönä. Niin kauan kuin kiinnitymme muotoon, tulemme tasaisin välein turhautumaan ja kärsimään. Muoto on se mikä näkyy ulos päin: ulkonäkö, menestys, oma ja muiden käytös, epäonnistumiset, suhteet ja eri tapahtumat. Sisältö on ydin, itse elämän liekki. Kun olemme yhtä itse elämän kanssa, meidän ei tarvitse tuhlata energiaa sen kielteisten ilmiöiden vastustamiseen. Silloin oivallamme, että häiritsevä melu ympärillämme, hävyttömät ihmiset, mokaukset, taloudelliset menetykset ja muu sellainen on vain ulkoista muotoa, josta meidän ei oikeastaan tarvitse välittää. Voimme tietysti moittia huonosti käyttäytyvää, jos haluamme, mutta hän ei enää pysty kontrolloimaan sisäistä todellisuuttamme. 

Lyhyesti sanottuna:

-          Hyväksy matalan energian kautesi ja suojele niitä, antaessasi luottavaisena elämän, tuulen tavoin, viedä sinua eteenpäin.

-          Ajattele niin, että vain elämä sisältönä on tärkeää ja kestävää, ja että ei ole mitään järkeä samaistua ulkoisen muodon jatkuviin vaihteluihin. Ne voivat kyllä tuoda sinulle iloa, mutta samalla ottavat vallan tyytyväisyyden ja pettymyksen tunteistasi.

-          Kiinnity tiukasti elämään ja muista, että elämän mikä tahansa muoto on ohimenevää.

 ----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden kirjat:

Eckhart Tolle: The Power of Now, 1999 (Läsnäolon Voima, 2006; Tystnaden talar, 2009)

Robin Sharma: The Monk Who Sold His Ferrari, 1997 (Munkki, joka myi Ferrarinsa, 2005; Munken som sålde sin Ferrari, 2006)
----------------------------------------------------------------------------------------------

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi