|
Kuukauden Rita
171 (här på
svenska)
 Palautetaan
lapsuus maapallolle
Leikkiminen kuuluu lapsen luontoon. Samoin on kaikkien
muidenkin nisäkkäiden jälkeläisillä. Sillä tavoin lapsi
oppii huomaamattaan taitoja, joita hän myöhemmin tarvitsee
menestyäkseen elämässä. Jos lapsi ei saa leikkiä, hänen
kognitiivinen, sosiaalinen ja emotionaalinen kehityksensä
jää vajaaksi.
Leikin pienet haasteet ja
epäonnistumiset ovat kuin rokotus, joka valmistaa lapsen
kohtaamaan tulevaisuudessa suurempia haasteita. Jonathan
Haidt esittää kirjassaan ”Ahdistunut sukupolvi”, että lasten
luonnollinen leikkiminen alkoi vähetä radikaalisti 1990
luvulla, kun aikuiset saivat päähänsä, että lapsille pitää
alkaa järjestää valvottua harrastustoimintaa. Ja vähän
myöhemmin tuli sitten älypuhelin mukaan kuvaan, ja lapset ja
nuoret etääntyivät vielä lisää spontaaneista ja aidoista
kokemuksista.
Kun Apple julkaisi iPhonen vuonna
2007, sitä ei ollut suunniteltu aiheuttamaan riippuvuutta.
Tilanne kuitenkin muuttui sosiaalisen median ja appien
myötä. Ennen niitä lapsilla oli aikaa kasvotusten
leikkimiseen, mikä on lapsen sosiaalisen kehityksen
edellytys.
Jonathan Haidt kuvaa kirjassaan, mitä
tapahtui vuoden 1995 jälkeen syntyneelle sukupolvelle, ns.
Z-sukupolvelle. He ovat ensimmäinen sukupolvi historiassa,
joka imaistiin heti lapsesta asti tuijottamaan tuntikausiksi
joka päivä pienestä kannettavasta laitteesta tulvivia
kiiltokuvamaisia postauksia, sen sijaan, että he olisivat
jutelleet ja leikkineet toistensa kanssa.
Sosiaalisen median seuraamiseen
perustuva lapsuus vahingoittaa nuoren aivoja ainakin
neljällä perustavan laatuisella tavalla: aiheuttamalla
sosiaalista vajetta, univajetta ja riippuvuutta ja
pirstomalla tarkkaavaisuutta. Haidt kuvaa kaiken tämän
tieteellisen tarkasti. Tytöt vaikuttavat olevan vielä poikia
enemmän riippuvaisia kuulumisesta sosiaalisiin verkostoihin.
Jos ei näy koko ajan somessa, on arvoton. Tyttöjen
sosiaaliseen asemaan liittyy myös keskeisesti ulkonäkö, keho
ja kyky vetää puoleensa, mikä kaikki ei ehdottomasti tiedä
hyvää tyttöjen hyvän itsetunnon kehittymiselle.
Nuorten mielenterveyden romahtaminen
on hälyttävää.
Pelko sinänsä on elonjäämisen
kannalta tärkeä tunne. Ahdistuneisuus ja varuillaan olo on
kuitenkin tervettä vain todellisessa vaaratilanteessa.
Jatkuva ”sosiaalisen kuoleman” pelko muuttuu sen sijaan
ahdistuneisuushäiriöksi. Koska geenimme eivät ole muuttuneet
miksikään, voimme päätellä, että tämän nuorten
ahdistuneisuuden hyökyaallon ovat aiheuttaneet pelkästään
tähän päivään liittyvät ajattelutavat ja sosiaaliset
olosuhteet.
Z-sukupolven psyykkinen oireilu
selitetään usein johtuvaksi epävarmasta maailmantilanteesta
ja meitä uhkaavista katastrofeista. Haidtin mukaan historia
kuitenkin osoittaa, että ihmiset eivät ahdistu kohdatessaan
kollektiivisia uhkia kuten ilmastonmuutos, suuri lama tai
sota. He pikemminkin energisoituvat niistä. He sen sijaan
masentuvat siitä, kun he tuntevat olevansa eristettyjä ja
hyödyttömiä. Meillä on suuri tarve sitoutua erilaisiin
yhteisöihin, mistä saamme yhteistä merkityksen ja
tarkoituksen tunnetta.
Mitä nyt sitten tehdä?
Haidtin mielestä tarvitaan uusia
lakeja ja uusia seurannan ja valvonnan muotoja, jotka
auttavat vanhempia, opettajia ja muita aikuisia hallitsemaan
tilannetta. Siitä, miten asiat nyt ovat, on lähes mahdotonta
selviytyä ilman yhteiskunnan tukea, vaikka vanhemmat
voisivat toki aluksi alkaa sopia joistain yhteisistä
toimintatavoista. Myös lapset ja nuoret ovat joissakin
tapauksissa sopineet keskenään olevansa ilman puhelimia
ainakin koulupäivän aikana, tai esimerkiksi leirillä.
Kouluihin pitää järjestää lisää
leikkimisen mahdollisuuksia. Myös koulun jälkeen pitää olla
tilaa ja tilaisuuksia leikkiä. Koulut voivat jo nykyisten
säädösten vallitessa vapautua puhelimista ja lisätä
ohjelmaan kollektiivista toimintaa ja vuorovaikutusta. Tämä
ei aiheuta varsinaisia lisäkustannuksia, ainoastaan
uudelleenjärjestelyä.
Kokeilut osoittavat, että
mobiilivapaat koulut parantavat oppilaiden mielenterveyttä
ja opintotuloksia tehokkaammin kuin kaikki muut toimet,
joihin koulut ovat nyt ryhtyneet. Perustaidot omaksutaan
varhaislapsuudessa, joten tarvitaan yhteistä toimintaa
kodeissa, päiväkodeissa ja esikoulussa.
Internet-aikuisuuden ikäraja voisi
Haidtin mukaan olla 16 v., jolloin nuoret ovat hieman
kypsempiä ja ajattelevampia, vaikka he ovat edelleen hyvin
haavoittuvia. Nykyään monet IT alan yritykset tarjoavat jo
erilaisia iänvarmistusmenetelmiä, joiden luotettavuus
todennäköisesti vielä ajan mittaan paranee.
Leikkiin perustuva lapsuus on
päättynyt, ja puhelimiin perustuva lapsuus on tullut
tilalle. Ehkä on korkea aika oikeasti tehdä asialle jotain.
Kuukauden sitaatti:
Olennaisinta lapsen kasvamisessa aikuiseksi on leikkiin
perusutva lapsuus. - Jonathan Haidt
Kuukauden lukuvinkki:
Jonathan Haidt:
Ahdistunut sukupolvi. 2024. (The Anxiuos Generation) |